Muutoksia hinnastoon vuoden 2025 alusta
Ylivieskan Vesiosuuskunnan hallitus on kokouksessaan 18.11.2024 hyväksynyt uuden hinnaston, joka astuu voimaan 1.1.2025.
Ylivieskan Vesiosuuskunta nostaa veden arvonlisäverotonta käyttömaksua 0,05 €/m3. Uusi veden arvonlisäverollinen hinta on 1,53 €/m3.
Korotuksen vaikutus henkeä kohden on keskimääräisellä 40 m3 vuotuisella veden käytöllä noin 2,5 €/vuosi.
Muuttuneessa maailmantilanteessa vesihuollon toimintavarmuuteen, varautumiseen, tiedottamiseen sekä verkostojen ylläpitoon ja kehittämiseen panostetaan aiempaa voimakkaammin, niin vapaaehtoisesti kuin kiristyvien lakisääteisten velvoitteidenkin ajamana. Kustannukset ovat kasvaneet veden hankintahinnan nousun sekä tarvike-, energia-, palkka- ja muiden kustannusten yleisen nousun myötä.
Kehitämme toimintaamme muun muassa sähköisten palvelujen ja vesimittareiden etäluennan osalta taataksemme asiakkaillemme entistäkin toimintavarmempaa ja sujuvampaa palvelua.
Osuuskuntamuotoisena, eli asiakkaidemme omistamana vesilaitoksena emme tavoittele voittoa emmekä maksa tuottoja omistajille, näin talousveden hinta on edelleenkin edullinen valtakunnan keskiarvoon verrattuna.
Lisäksi pieniä tarkistuksia tehtiin työlaskutushintoihin, vesimittareiden tarkistusmaksuihin ja muihin palvelumaksuihin.
Uudet hinnat päivitetään nettisivujen hinnastoon joulukuun 2024 aikana.
Ylivieskan kaupunki korottaa jäteveden perus- ja käyttömaksuja 1.1.2025 alkaen. Hinnasto on nähtävillä Ylivieskan kaupungin verkkosivuilla